AVOIN KURATOINTI PROSESSI osuus on kooste keskeisistä muistiinpanoista, joita kuratointi prosessin aikana kertyy. Suorat lainaukset taiteilijoiden ajatuksista yhdistyvät "sosiaaliseksi kollaasiksi", jollaisen olen kuraattori on käynyt lävitse. Materiaali kerääntyy ja se alkaa puhua keskenään, kertoen kokonaisuuden, sosiaalisen kollaasin kautta siitä, mikä on erityistä. Samalla tämä prosessi on toiminut voimauttavasti, sarjana tapaamisia, joilla on ollut merkitys paisi kuraattorille, myös taiteilijoille, jotka prosessiin osallistuivat. Halusin antaa kaiken mitä pystyin tarjomaan: innostukseni ja hämmästykseni.
KUVATAIDEAKATEMIA / MAALAUSTAIDE
12.3.12
(Ville
Andersson, Elina Autio, Antti Eskelinen, Lotta Hänninen, Pauliina
Kaasalainen, Jouko Korkeasaari, Ilkka Luttinen, Heini Matveinen, Mari
Metsämäki, Satu Nenonen, Paula Ollikainen, Tiina Pyykkinen)
Hetkellisyydestä
Historiamaalaukset, lehtikuva ja niiden välinen suhde. Aiheen tasolla. Maalauksen tilallisuus.Panoraamamaalaus. Tasopinta. Maalauksen materiaalisuus.
Liikkeen kuvaaminen. Maalauksen fyysisyyden ja oman kehon liikkeen suhteena, siveltimen liikkeen kautta. Ajallisuus läsnäolevana, tekemisen hetki, hetkellisyys. Mielenosoitus: katutanssi. Tilanteen rekonstrukstio poistamalla elementtejä.
Vanhempi taide kiinnostaa lähtökohtaan, traditiona. Arabialainen galligrafia. Sivellin lattana. Maalusjälki, materiaalisuus. Improvisatoorinen värin loihtiminen. Valo ja liike.
Arvoituksellisuus ja yllättävyys. Muutos maalauksen prosessissa. Liikeen ja pysäyteytyn liikkeen kuvaaminen. Asetelma: miten ihminen asetellaan, asetetaan maalukseen.
Maalaus on perinteinen ilmaisumuoto.
Aistimaailmallinen kokemuksen pinta
Maalaus on (kiteytetysti) informaation lähde. Sen merktystä on vaikea sanallistaa. Aistimaailmallinen kokemuksen pinta.
Valo ja varjon hajottaminen, niiden käsitteleminen toisin maalauksellisesti. Kiiltona ja mattana. Kiilto itsessään muuttu valoksi. Matta mustaksi.
Maaluksen pinta on heijastavaa. Maalaus on muusta tilasta. Todellisen ja heijastus pinnan välissä. Paikka määrittää vahvasti kuvan katsomista. Sen pinta on jatkuvassa muutoksessa, valon ja värin vuoropuheluna. Maalus on illuusion lähde. Joka pelaa materiaalisten seikkojen kautta. Kahden tason: heistavan ja pysyvän vuoropuheluna.
Maalaus. Öljyväri kankaalle. Vaikka läsnä on vahvasti materiaalinen ja tilallinen ajattelu.
Kyseenalaistan taideteoksen
Materiaali muuttuu toiseksi. Formaali taideteoksen idea, sen täräytys pois paikaltaan. Kyseenlalaistan taideteoksen.
Rakennan kokonaisuuksi paloista, koostaen teollisista ja valmiista elementeistä. Standardeista. Palapeli meets lego.
Kevyt, raskas, ylevä ja humoristinen. Vastakohtien asetteleminen siten, että se kyseenalaistaa, johdattelee ajattelemaan, johdatellen inhimilliseen.
Materiaali on ensimmäinen sysäys. Haasteellisuus. Kuinka muuttaa materiaalia taiteeksi: mitä taide on ilmiönä?
Veistos, vai maalaus, vai installaatio: ne eivät eroa toistaan.
Teos on hetkellinen, se on katsojan ja seinän välissä. Se asettuu tilaan. Annan avaimet oivaltamiseen, yksinkertaiseen, pelkistettyyn ja lopulliseen ajatuksen tasolla. Kyka tahansavois tehdä sen, mutta minä tein sen., Materiaalit ovat sellaisia, jotka puhuttelevat itsessään katsojaa.
Paljastettu. Mysteeri. Arki.
Illuusio esineestä
Visuaaliset havainnot. Arkiset asiat. Materiaalit. Erilaiset välineet. Piirtämiseen.
Illuusio esineestä, maalauksena.
Banaali ele, tunnistetta ja symbolistinen yhtymässä kylmää, esineelliseen maailmaan. Automaatiopiirtäminen. Taiteilija on kone, jokatäyttää pinnan erilaisin välinein, piirtimin.
Kappaleenomaisuus, vaikka pinta voisi jatkua ikuisuuteen.
Värittäminen. Innostus peittää pintaa. Konemaisesti. Tekninsesti loppuunajateltu, teoksen reunat paljastavat materiaalin, tai muuntavat sen. Selkeys. Inhimillinen virhe. Monotonisuus. Näennäinen konemaisuus. Työstämisen jälki, kädenjälki paljastaa lopulta työn määrään, ponnistuksen, jonka teoksen suorittaminen on vaatinut.
Ajatus, toteutustapa, työskentely käsikädessä materian muuntumisessa. Käsin työskenteleminen, uniikki, alusta itse loppuun asti toteutettuna. Tekijä piilossa, mutta välttämättä läsnä.
Ulkokuori valehtelee: kaiken takana on ihminen ja teko. Katsoja ja pysähtyminen.
Käsityön arvo
Käsityön arvostus taiteen tekemisessä. Nukentekijä. Pimeä puoli. Kauhu. Kaikki on kiinni pienistä vivahde eroista, häilyvästä rajasta. Makaaberit asiat, kummallisuudet, täyteyt eläimet, nuket, ihmiset.
Pelottavan kiehtovaa. Taruhahmo, Lintunainen. Pikkutarkka käsityö, Victorian Oddities. Kuinka saada jokin näyttämään 100-vuotta vanhalta, vaikka se on tehty tänään. Osana nukketaidetraditiota.
Nukella on itsellään sielu, jonka katsoja voi löytää, tulkita.
Haiti voodoo. Taide vie. Se on kutsumus. Unohtaa kaikki muu. Kokeilla taiteen rajoja, antaa "nukketaiteelle" enemmän, syventää sitä taiteen formaattina, laajenteuen installaationksi, veistokseksi.
Kuvitella kaikki
Sarjallsuus. Kertomus. Tapahtumien ketju. Mitä tulee seuraavaksi.
Alpo Jaakolan veistospuiston, muisto. Naivius. Sattumanvaraisuus.
Ei yksittäisiä teoksia, Kuva, toinen kuva, joka muuttaa ensimmäisen, johdattaa seuraavaan.
Narratiivisuuden jatkumo. Oman elämän kokeminen, kertomuksen tasolla, huumorin tasolla, nolouden rajamailla, mutta kuitenkin käsitellen mielikuvitusta, yhteiskuntaa, vakaviakin asioita.
Kuvitella kaikki, koko elämä, arki, unelma. Mikä tuntuu mielekkäältä.
Valoa kuvassa
Oman ympäristön vaikutuksia, oleminen ylipäätään. Lähihistoriassa olevia asioita jotka tuntuvat. Dokumentaarisen fiktiivinen jatke. Poimintoja elämästä.
Milloin esitys irtoaa todellisesta, esittävästä todellisuudesta. Milloin kuva kertoo oman tarinansa, joka muodostuu uskottavammaksi, kuin "todellisuus"?.
Nykypäivän yhteys ajassa lähistorian kokemuksiin. Elämää arjessa, yhteydessä menneeseen. Tilanteen rakentaminen. Valokuvallisen tilanteen laajentaminen maalauksella. Valokuva on keräysväline, materiaalinhakintaa.
Maalaus on monitulkintaisuus, joka altistaa katsojaa kehittämään kertomusta, alkaa lukemaan kuvaa. Hetken välittäminen, sen kokeminen.
Tarkkuus, kuvan syvyys, fokus valokuvamaisena, arkipäiväistyneenä tapana havainnoida, kuinka nähdä ja katsoa. (Valokuvassaon tarkennukset, oikeassa elämässä ei niinkään.
Sekoittuen assosiaatioon
Salaisuudet, katsominen, pohtimine, kutsu leikkiin. Arkinen todellisuus sekoittuu katsojan assosiaation, vieraille voimille.
Valo, savu, teatraalinen tilanteen, abjektin, lavastus.
Eri medioiden välillä, valokuva, maalaus, asetelma, installaatio, kokonaisuus.
Tyyli luo merkityksiä, puhdas visuaalisuus on keskeistä. Muoto vaikuttaa aisteihin, tunteihin. Suora aistittavuus, ihmisenä oleminen.
Arkinen peilautuu taiteessa oudontaen, pehmentäen raadollisen.
Taiteilija on moderaattori
Käsitteelinen ja käytännöllinen yhtä aikaa. Ei teoreettista, mutta taustatyöpainotteista. Konseptit ja kollektiivisuus. Ihmisten ja asoiden kohtaaminen prosessissa.
Kirjoittaminen, sanallistaminen prosessina, semanttista hälyä, jota prosessi artikuloi. Ei analyysiä, vaan sanojen ja ajatusten maistelua, jotka johtavat tekemiseen ja toimintaan.
Kaupunkitilan käyttöönottaminen, paikasidonnaisuus, tekstuaalinen.
Graffiti kiiinostaa viestinnällisenä ja metodisena lähtökohtana, mutta joka sellaisenaan on "sisäänpäinkääntynyt".
Sanallisuus on mukana arkisena, banaalina, mutta myös käsittelevänä. Ei taiteilijan vaan yhteisön sanomana, jossa taiteilija on moderaattori. Istuttaa ajatus johonkin paikkaan. Kukkaistuksena.
Ei liian vakavasti
Populaarikulttuuri, musiikki, maalaustaiteen perinne, elokuva. B-elokuvat.
Liikkuvat maalaukset, tekemistä, ideoita, pikkupoikamaista fiilistelyä. Ei liian vakavasti.
Humoristinen yliampuminen, koomisuus, dioraama.
Poppia ja camppiä.
Tila ei ole looginen
Kauneudesta. Intuitiivseti, kielellisesti, kuin puhuisi. Kuvallisesti ilmaistua ei voi muutoin näyttää. Kauneuden alkujuurilla.
Ylijäämä. Hukka pala.
Intuitiivisuus. Sattumanvaraisuus. Vilpitömyys.
Maalaus on pinta, jossa on tila. Tila ei ole looginen.
Mikä on maalaus? Esine, asia, teko.
Käsitteellinen.
Taide kohtaa arkisessa, kielessä, tavallisen ihmisen.
Elämän realiteettien verkko
Realiteettejä. Mitä maailmalla tapahtuu ja on tapahtunut. Lähtökohti voi olla monia.
Mennyt, Nyt ja tulevaisuus. Loputon fragmentaalinen elämän realitteetien verkko. Yhteiskunta.
Kantaaottava, mutta ei propagandistinen. En tunge näkökantaani, vaan tutkiskelen.
Historia on harrastus. Koitan pitää silmät auki.
Pieniä teoksia, jotta niitä on pakko katsoa tarkemmin.
AALTO YLIOPISTON TAIDETEOLLINEN KORKEAKOULU / TAITEEN LAITOS
12.3.12
(Sampsa Indren, Anna-Liisa Kankaanmäki & Kaarina Katla, Maija Ojanen, Nelli Penna, Laura Ukkonen)
Todellista elämästä
Aika, avaruus, Ajatuksen karikatyyri.
Kuolemattomuus on "huono fantasia", haluan käsitellä elämää. Kuolema ja elämä ovat aktuaalisia: ne ovat työkalu näyttää todellisia asioita elämästä.
Esittävä lähtökohta mahdollistaa käsitellä elämää, abstrahoida ja herkistyä välittämään jotain todellista elämästä. Elämä on läsnä kokonaisuudessaan. Esittävyyden ja karikatyyrisen välillä, vakavan ja koomisen.
En halua toistaa, vaan työskentelen pienissä sarjoissa. Maalaus on poliittisesti kantaaotaavaa, mutta se ei ole sitä ensisijaisesti, vaan se on mukana arvona. Taiteilija esittää jokatapauksessa jotain hyvin henkilökohtaista, melkein osan itsestään.
Oma olemisen (ja ajatusmaailma) on mukana jokaisessa kasvossa, jonka maalaan. Kasvot ovat tutkimuksen kohde, ne ovat peilejä maailmaan, myös ajatuksellisella tasolla.
Psykorealismi
Ihmiselämä. Todellisuus kokemuksellisena maailmassa olemisena, psykedeelisena kokemisen tasona. Hukkuminen pään sisäisiin liikkeisiin.
Kuvia, maalauksia, joilla on monia merkityksiä. Mielen syvyyttä. Psykorealismi, miten kuvat toimivat surrealistisina, mieltä kaivertavina objekteina.
Kysymyksen herättäminen ja mielen avaaminen kuvan katsomisessa.
Tabujen kyseenalaistaminen
Kuva on merkitys itsessään. Se on ajattelua, pohdintaa sanallisen kuvastamista.
Feministinen näkökulma, tasa-arvo, seksuaalisuus, kuinka uvata arvomaailmaa kokonaisuudessaan.
Valon käyttö: Pimeydestä näkyy se tärkein olennaisin. Historiamaalaus.
Pyhyyden, ylemmän käsitteleminen, uskonnon ja intutitionaalöisen kautta. Sen käsitteiden ja tabujen kyseenalaistaminen. Sosiaalisen yhteiskunta rakenteen, vallan ja voiman kuvaukset.
Kunnioiottaa katsojan näkökulmaa, joskus täytyy provosoida, ylittää ärsytyskynnys. Kuitenkin taiteentekemisen motiivi on ensisijaisesti yksilöllinen.
Opposition ajatteleminen, itsenäinen, toiseus. Taiteilijan rooli käsityöläisen. Käsin tekemisen prosessi.
Sitä mitä koemme ja miten on
Tunnetilojen tarkastelua, kertomuksia, tiloja, henkilöitä: miten ne elävät tässä ajassa. Jatkuvaa lähiympäristön tarkastelua.
Taidehistorian ja piirtämisen jälki. Kulttuurihistoria ajallisessa jatkumossa, osana nykyaikaisena kontekstia, kertomassa jotain ajastamme. Kysymyksiä sukupolvia ylittävään, riittiseen suhtautumiseen elämään.
Dokumentatiivinen ja henkilökohtainen kohtaavat, kertoen jotain elämästämme. Arki, asiat jotka on helppo sivuttaa. Tavallinen hetki erityisenä, tutkimuksen kohteena. Syntymäpäivät vain koska "niin kuuluu olla". Toistuvien hetkien, olotilojen muistiinpainaminen ja kuvaksi saattaminen.
Kuvaaminen ja hetken pysäyttäminen. Kuvan käsitteleminen symboolisina elementteinä. Hyväksyä oleminen jokaisessa hetkessä, nähdä oleminen.
Tulkitsen havaintoa. Dokumentaatio, väri ja maailma, kaiken sulautuminen yhdeksi kokonaisuudeksi. Enemmäksi kuin normaali elämä. Oleminen on yksilön tulkintaa olemisesta, sen olemista ja absurdiudesta. Siitä mitä koemme ja miten on.
Kaikki tavat olla ja puhua olemisesta.
Olemisen paikka
Ajattelun tapa. Maailman ja asioden käsittelyä henkilökohtaisella tasolla. Visuaalinen statement, kokemus ympäröivästä.
Paikalla oleminen, dokumentointi, käveleminen iltaisin pimenevässä maailmassa. Kaupunkikuvia, maisemia, epämaisemia. Paikkoja, joihin samaistun. Uusobjektivismi.
Paikka on lähtökohta, josta paljastan ajatuksen. Paikan olemisen ja olemuksen, maiseman sosiaalinen muotokuva. Ympäröivän maailman hauraus. Rakennettu henkilöityneenä. Idyllisenä kuvauksena pysyvyydestä, jolla on inhimillisiä ominaisuuksia. Talo, joka kuolee, elää ja hengittää osana maisemaa. Maisema henkilönä.
Väri muuttuu tuntijan kokemukseksi. Elämäksi ja hengitykseksi. Realistiset elementit asettavat todellisuuden, jolle taiteilija antaa tulkinnallisen "lisäulotuvuuden". Väri virittää tunnelman, kuten valo, laskeutuvassa. Varjo. Tulkinnan kohde.
LAHDEN AMK / KUVATAIDE 23.2.12
(Marjo Pyynö Hietajärvi, Tiina-Liisa Kaalamo, Hermanni Keko, Kaisu Kopsa, Piia Kokkarinen, Anna Leppä, Tero Levo, Klaara Nieminen, Matti Pellinen)
Mitä täällä tapahtuu?
Ei se mitä esittää vaan miten esittää. Elämäntunne. Arkisen elämän vierauden löytäminen.
Valokuvia, Päästä. Ekspressiona.
Vanha valokuva, ystävästä, joka piirtää, tekee jotain, mutta mitä?
Kysymys. Hahmo, Varjo. Kertomus, joka jää auki. Herkästi. Samaistuen. Henkilökohtainen läsnäoleminen.
Arka. Ujo. Esoteerinen. Pakoileva. Harthaileva. Päämäärätön.
Elämän rytmi. Elämän kuvaaminen nykytaiteena. Kuvia omasta elämästä. Mitä läheisempää materiaali on, sitä henkilökohtaisempaa sen toteuttaminen, henkilkökohtaistaminen ja siirtäminen yleiselle tasolle. Itsestäänkin. Maalin elämään.
Miltä valo kuulostaa?
Värillä miettiminen. Hiljentyminen. Valo pääroolissa synestesiassa, historiallisena elementtinä, paikkana.
Miltä valo on tuntunut. Muistin pohjalta ja intuitiivisesti. Hämärässä valot katoaa. Varjot värjääntyvät. Vaikutelmia. Kokemus.
Märkää, loskaa, muureetuja sävyjä. Uusi värikontrasti. Synesteettinen suhde väriin elämyksenä: vesi liikkuu, heijastaa, veden tuntu, sen ääni.
Prosessi. Jokainen teos on "formaatin", johtoajatuksen uusi sovellus. Jokainen maalaus tuo uuden elementin. Haluan pysyä liikkeessä vaikka keskityn.
Vaatii aikaa pysähtyä aistimaan yksinkertaisenkin asian, valon aistimiseen. Katsojan pysäyttäminen.
Värin abstrahoivasta maalamisesta abstraktiin. Rajalle. Abstraktin tason yhdistyminen. Ei pakkotulkintaa. Katsoja päättää mitä teos "esittää".
Maalauksessa itsessään sisällä. Romantisoiden, ilman yhteiskunnallista sanomaa, paitsi tietysti elämän ja katsomisen hitaus. Itselle tärkeää.
Aistinen: Maailma, jossa kaikki on toisin.
Maiseman kuvaaminen. Kaupunki organismina, paikkana. Maailman rakentaminen paikaksi, joka on mielessä. Aistinen todellisuus ei ole sama, kuin valokuvamainen, esittävä.
Muistikirjanomainen lokikirja kokemuksista. Paikoista jossa olen olut. (ei se fyysinen todellisuus, vaan mielen todellisuus.
Ajan paino. Liike, futurismi. Rinnakkainen todellisuus paikoille. Elämistodellisuus. Maalusten maailmoiden verkosto, maanalainen kaupunki, todellisuus todellisuuden tuolla puolen. Psykedelinen maailmankartta.
Historiallisuus, raunioituminen, luonto valtaa takaisin alaa, jota ihminen yrittää hallita. Viipurin kaupunki. Äänimaisema. Musiikki ja vapautuminen, sen mukana. Vapautuminen aistisesta todellisuudesta. Autenttinen läsnä oleminen, kuin live-konsertissa. Kuunnella.
Rajattomuus: uran alussa taiteilija on avoin kaikelle, mahdollisuudelle. Maailmaa ei ole vielä rakennettu. Varhaistuotannosta. Kun alkaa toistamaan jotain kaavaa kaavaa niin kuolee. Toisaalta syventyminen.
Banaanien ajatuksia
Banaalejen ajatusten virittäjä. Huumori. Maalaan vaan: Sen suoltaminen ja maalaamalla ajatteleminen.
Voimakas banaali taso. Koko kuvataide ei ole kahlehdittu mihinkään akateemiseen teorian pakkoon. Miksi tehdä "tutkimusta", kun voi vain maalata?
Ei mulla ole hajua, eikä halua siihen.
Pärähtämistä. Rehellistä. Hyvän näköstä ja autenttista duunaamista. Anarkistinen statement. Provokaatio.Vittuilu.
Ei mitään kilttia "koulupoikaesseetä". Minua kiinnostaa hyvät työt. Ei ympäröivä taide, vaan taide mitä teen vaan. Miksi olla mukana?
Gogol, absurdi, dada.
Ei ennalta määriteltyä.
Prosessi. Nautin siitä.
Jälkikäteen se mitä on synynyt, on laajasti tulkittavaa.
Mielen sisältö. Psykologinen, uni, metamorfoosi.
Tapa tehdä.
Maalaaminen on helpompi aloittaa.
Teen mikä tuntuu.
Alterego
Sarjakuvia, fiiliksiä. Naisena oleminen. Paineita. Katsojan tulkinta.
Kuvia omista lähtökohdista. Prosesseja. Maalaus on ongelman ratkaisua. Työ rakentaa itsenä.
Älyttömyys. Herättelevää. Yhteiskunnallistakin. Hyvännäköinen kokonaisuus. Katsojalle nautittava kokonaisuus.
Itseni hahmona, aliaksena. Alterego, kuten sarjakuvissa: Kuvastumassa osana maalauksen maailmaa.
Graffiti, visuaalista kulttuuria yleisellä tasolla. Fiktiivinen todellisuuden jatke, omassa kokemusmaailmassa.
Vapautuminen tapahtuu todellisuuden muuntumisessa astraktin maalauksen osaksi. Siellä on kaikki, ja siellä ei ole "turhia henkilökohtaisuuksia".
Kuvat kasaantuvat
Maalauskokemus. Läsnäolemisen tapahtuminen. Välttämättömyys.
Ihminen on psykologinen kokonaisuus ja kuvat, teokset ovat sirpaleita, kokoonkääntyneitä ihmisyyden puolia.
Eri puolella aivoja sijaitsevat osat yhtyvät kuvissa vastakkaisinakin voimina, jolloin niihin tulee voima.
Kuvat yhdistyvät. Kertomukset kasaantuvat. Fukushima. 60-luvun tsekkiläinen taideelokuva, kaikki: kasaantuvat ja tulkinta jää katsojalle.
Erilaisia psykologisia aineksia, halaus, käpertyminen, seksi, väkivalta. Samassa myytissä ja ihmisyydessä.
Sanallistamaton kokonaisuus.
TAIDEAKATEMIA (...eli TURUN PIIRUSTUSKOULU) 10.2.12
Konstantina Achilleos, Tiina-Maria Aalto, Mikko Juntura, Pete Koivunen, Hanna Óla, Ilkka Piirainen, Jaana Valtari (täydennystä tulossa)
Sanat vapaassa järjestyksessä
Mielekkyys on hyvä elämä
Havaintoja, kokemuksia, prosessi, tuhrustelu, maisema, "snapshot", luonnos, muistikuva, prosessi, valokuva, löydetty kuva.
Ajan kuluminen tuo muistiinpanojen merkityksen esiin. Visuaalinen totalitaarinen päiväkirja. Mitä tuntui tärkeältä kirjata ylös eri tilanteissa. Halu tehdä kuvaa eri tasoilla: arkisena, hiljaisena, hartaana, yleisenä kokemuksena elämästä.
Mitä enemmän joudun miettimään tekemistä, selittämään tekemistä, sitä sulkeutuneemmin joudun rajaamaan sen mitä minun "pitää" tehdä. Intuitiivinen prosessi kuolee. Katsojassa on kaikki, mitä teoksessa on: se on peili ja minun taiteeni on elämä, tyhjyys. Taide ei ole vain sakramentti.
Taidetta elämää varten, ei vain taidetta. Mielekkyys on hyvä elämä.
Pitää yllättää itseään.
Maalaus kasaantuu. Ei kahta samankokoista, ei pareja, vaan yksilöitä.
Abstrakti irtiottoina: esittävä, figuuri ja muoto ei riitä. Hyvin tehty ei riitä, vaikka sielläkin on mahdollista löytää loppu, mutta puhtaasti omakohtaisen tuntemisen ilmaisu suorastaan vaatii abstraktiota.
Kirjoittaa voi hienosti, mutta tuntea ja kokea, omakohtaisesti. Elän elämää ja mietin yhdessä teoksen kanssa: lopuksi teos muodostuu kiteytyneeksi ajatukseksi, jopa yhdeksi sanaksi.
Ei jälki vaan tunnelma. Ajatuksia, filosofiaa. Teos syntyy purkauksena keskellä suurempaa ajatusprosessia, kuin symboloimaan osaa siitä, osaa elämästä.
Esittävän eleen, kädenliikkeen, kontaktin poissaoleminen. Oma tie, polku kaiken keskeltä. Vaikka "kaikki on tehty jo", niin aina voi tehdä paremmin.
Monumentaalinen todiste
Metsästä löytynyt, ruostunut prätkän runko. Sen tausta, historia, se mikä se on. Jugoslavialainen pyörän raato. Vuodelta, jolloin tapahtui kansannousu. Tämän esineen varaan rakennettu kertomus. Esineen historia, osa ja kokonaisuus, historia.
Ajatus ja sen monumentaalinen todiste.
Kuinka teos viestii
Vesiliukoinen öljy, Lyijykynä, hiilipastelli, mikä väline milloinkin sopii kuvaan, mikä on paras esittämään kuvaa.
Kuvalla on psykologinen merkitys. Ihminen: sen kokeminen, myös omakuvan tasolla. Se mitä kasvot viestivät, mitä ihminen viestii kuvana. Tunne, esittävänä kuvana. Taustaa ei vaadita: kaikki mitä kerrottavaa, on hahmossa. Siinä pelkistyy kaikki.
Kuva tulee aina luonnostaan, rehellisesti. Joskus se alkaa muistuttaa ajatusta, kuin tyylin monipuolista vivahdusta: pop, levynkansi, romantiikka, nykytaide.
Tekeminen on avainasemassa, en edes halua ajatella teoksia "suorituksina", suunnitella ja ennaltamääritellä. Sisältö ei ole siinä, mihin kategoriaan teoksen sijoittaa, vaan keskeisessä asemassa on ilmaus, ele, se kuinka teos viestii.
Kaikki vaikuttaa siihen, kuinka näkee, mikä näyttää hyvältä mielessä, alitajunnassa.
Muodoissa kuvina
Muotokuvan perinne: mediana, valokuvana, photoshopattuna fiktiivisenä lehti-ilmoituksena, muodostuvina konsepteinaa ja kokonaisuuksina. Monimediuminen, leikkisä, jopa humoristinen suhde tekemiseen. Yhteiskunnallinen.
Muotokuvan tekeminen on aina subjektiivinen kokemus, tekijän kokemus mallista. Erilaisissa mediumeissa ja formaateissa muotokuva asettuu myös erilaiseen suhteeseen. Lähden työstämään idean kautta, mitä lähden toteuttamaan.
Miten voi kuvata ihmisen persoonallisuutta. Persoonallinen kädenjälki. Hallittu lopputulos.
Oikea elämä
Ihmisen roolit tilanteessa. Kohtaaminen. Arjen kuvaaminen, juhlan kuvaaminen, aito ilo, osattomuus, läsnäoleminen tai sen puuttuminen.
Vähempiarvoiset asiat, kuten juomalasit tai ruoka "taidokkaina, esittävinä kuvauksina", mutta metodina pigmentin siirto yhdistyneenä maalaukseen. Valokuva, pigmentin siirtäminen maalauksen mediumina, lähteenä, innostuksena, mutta sitten prosessi lähtee viemään. Abstraktin ja esittävän välissä. Impression ja ekspressio.
Väriavain. Henkilöt hukkuvat väriin, tunnelmaan, ihmisten rajat katoavat. Toiset ovat enemmän läsnä konkreettisestikin, myös maalauksen tasolla.
Oikea elämä, läheisten elämä. Kuva, joka rakentuu merkitykseksi.
VAPAA TAIDEKOULU 3.2.12
Riitta Asanti, Iiris Kaarlehto, Anna Kiljunen, Ville Kylätasku, Antti Minkkinen, Ilkka Palosaari, Tiina Sipilä, Jenny Suhonen, Enni Suominen, Anna Uschanov
Muodostumassa: Kaksiulottoisen ja tilan välissä.
Akryyli, spray, öljy, tekstejä, runoja, ajatuksia.
Vähäisyyden ja niukkuuden muodostamia kokonaisaistimuksia. Kuvan merkityksen suhde katsomiseen. Toiminnan suhde toteutukseen.
Maalaus on mediana hidasta, sen katsominen on hidasta. Maalaus on moniaistinen kokonaisuus, mutta narratiivinen.
Hitaasti kerrostuvat kuvat, jotka pelkistyvät. Meditaatio: hitaat maalausvedot, utu ja läpikuultavuus, ja sitten särö iskuna pinnalla.
Meditatiivisen aistimuksen havaitseminen kadulla. Arkipäiväinen yhdistyy abstraktiin henkiseen. Berliiniläinen graffiti Rothkon maalauksen päällä.
Läsnäoleminen esineenä, tasolla, kehollisena kokemuksena. Teos ei ole meditaatio tai henkinen elämys. Se on.
Ei liikaa suunnitelmia, vaan seuraa työn jälkeä.
Käsin tekeminen johdattelee ja kuvat muodostuvat tiloiksi. Ne syntyvät kuin luonnostaan ja alkavat muistuttaa tuttuja paikkoja.
Installaatioita. Ne virittävät aistimaan maalausta. Tilat yhdistyvät sisäiseen kokemukseen: päästää esittävää maailmaa pidemmälle.
Taistelelu käydään ääripäiden välillä: runsauden ja minimaalisuuden. Värillisesti liikkutaan värien hienovireisissä sävyvaihteluissa.
Eri tavalla maatuu maisemaan.
Henkilökohtaisia utopioita. Maisemia, havaintoja, muistikuvia. Esitävä alistuu kokemukseksi maalaamisesta: esittävä ja abstrakti yhtyvät vapaassa pinnan liikkeessä.
Ulkona luonnoksia. Värit ovat maavärejä: kerroksittain, joskus luonnostellen vesivärillä, jatkaen öljyllä. Kuinka ilmaista kokemus kokonaisvaltaisen aistillisena?
Ajatuksen hitaus ja suunnittelemattomuus johdattelee ainutlaatuisella tavalla maalausprosessia: sen aikana syvennytään ajattelemaan pitkään.
Pienet teokset ovat intiimejä. Keskittyen jokaiseen teokseen erikseen vaikka tausta-ajatus säilyy. Omakohtaisesti, yleisesti ja tutkimuksellisesti. Mitä ihmiset voivat kokea?
Metsän peitto.
Rajat katoavat ihmisessä ja tilassa.
Tunnelmia ja läpinäkyvyyttä. Rajat, pinnat, rajattomuus. Sisäiset tilat, joihin hahmot luovat mittasuhdetta tai kyseenalaistavat tilan. Maalaten ronskisti, nopeasti.
Ajatellen englanniksi, kevyestikin nimeten teoksia mielessään kuin iskulauseina, kysymyksinä, joihin ei ole vastausta, kuin toteamuksena: tarinana. Kertomuksellinen taso on vahvasti läsnä.
Pieni tyttö seikkailee "rajattomasti" ja hahmon rajat katoavat, tilat katoavat. Mihin rajattomuus johtaa? Vapauteen, ehkä. Rajan takana kaikki on mahdollista. Avaruus, mahtavin luonto on rajaton kokemuksen tila.
Unenomainen, mystinen, salainen. Lapsen autenttinen katse kokemuksena, yleistettävänä. Taide on jotain ikuista ja pysyvää: se on nykytaidetta siinä missä se on taidettakin.
Keskittyen omaan tekemiseen. Se on pääasia. Taiteessa on mahtavinta se, kuinka asioita voi kasvataa, jolloin ne eivät ole enää (vain) "omia" vaan yhteisiä.
Liika suunnitelmallisuus kostautuu. Haluan itse löytää maalatessa, ja haluan säilyttää tämmän mahdollisuuden katsojillekin. Maalatessa keskeneräisistä ajatuksista tulee kokonaisia. Silloin on hyvä olla ja tuntee olonsa pieneksi.
Kaikki on sallittua
Feminiini ja maskuliininen yhtäläisessä välitilassa: abstraktin halu esitävyyteen päin, välitilaan. Joskus maalaa miltä tuntuu: taustalla on fundamentaalinen halu toteuttaa itseään ajattelematta. Toisina päivinä tekeminen on ennalta "määrätty".
Olennaista keskittyminen ideaalina: jossa, kaikki on sallittua.
Isompi kaari, teos teokselta. Ei saa påysähtyä mihinkään ajatukseen. Henkisenä, ei hengellisenä, kauniina. Alkemiallinen suhde värinkäyttöön, psykologiseen värin merkitykseen. Niukka ilmaisu ja
voimakas kehystys. Herkkää, mutta voimakasta. Ei siirappia.
Todellisuuden tyhjäksi riisuttu luonne. Ego.
Ilon jakaminen
Rehellinen taide, aito, humoristinen kannanotto. Todellinen ilmaisu. Tarve tehdä taidetta. Täyttää teokset laidasta laitaan kokonaisvaltaisesti.
Teoksilla ei ole nimiä. Se ei ole tärkeää. Se tulee kun tulee. Kuvat kertovat primitiivisellä tasolla jostaiun autenttisesta kokemuksesta. Kuva syntyy kuin meedion katselmuksena.
Ihmisillä pitäisi olla haukskaa, kun he katsovat töitä.
Koko elämän olen kulkenut luonnossa.
Värin ja valon maalari. Tunnelma. Pakko maalata.
Maisema symbolisella tasolla henkinen koti. Toisen voima. Toisen väistö. Väistöliike.
Mieleen painuneet värjt. Herkullisesti aidot värit. Kypsät.
Taide käy läpi aikakausi vaihtelua. Kauneuden kokemus. Sen aika tulee taas. Aitous.
Unikuvia ei voisi sanallisesti kuvastaa.
Maalaan perinteisesti, ikiaikaisesti olevan tradition jatkeena tässä ajassa. Omat lähtökohdat on tärkeitä. Ne ovat pääasia.
Unen ja toden välillä, mutta maalaus on etusijalla. Maalauksen "vinkasahtaneisuus', pois tavanomaisuudesta. Syntyy outouden tiloja. Kysymys. Ei suoralta kädeltä voi sanoa ta kertoa mistä on kyse.
Kuva menee omille teilleen. Väri symbolisoi/merkitsee: tulee intuitiivisesti. Punaista, pinkkiä. Sarjakuvallisuutta, työt liittyvät toisiinsa. Ne ovat tapahtumia, osia kertomuksesta, arvoituksesta.
Tunteiden mikrokosmos.
Tunnetiloja, pintaa syvemmälle, patinoituneita maalikerroksia ja moniulotteisuutta. Tunteiden mikrokosmos. Mielessä kuohuu. Ne eivät ole tässä ulottuvuudessa.
Jatkuvaa tutkimusta, etsimistä, löytämistä. Itsestä ja maailmasta Heittäydyn jokaiseen työhön. Psykologiseen ja psykendeeliseen kuvaan. Musiikki, uni, alitajunta, surrealismi. Ulos maalauksen rajoista. kolmiulotteisuuteen.. sieltä kaikki kumpuaa.
Väri on kaikki kaikessa: Kun vaan on voima maalata ja on hengissä.
Ei uran tai taiteen vuoksi: vaan elämän. Jokainen päivä. Jokainen esine, materiaali.
Maailman jäsentäminen itselle. Elämä, kuolema, arkipäivä. Jokainen päivä.
Materiaalien uusi elämä, maalaamalla, rakentamalla. Sivellin ja väri tulevat mukaan, jos niille on tarvetta. Maalarin silmä on läsnä, vaikka lopputulos olisikin veistos tai muu.
Kankaaseen on jäänyt tahra. Se on löydetty pala kankaasta. Se on osa suurempaa, mutta ylijäänyt. Se on merkitty. Käytän sitä. Keskeistä on se, että siihen on jäänyt jälki.
Uusi ja puhdas ei kiinnosta. Löytynyt materiaali on ainutlaatuinen: sillä on oma historiansa. Kappaleen elämä on tästä jokapäiväisestä elämästä, josta se on sijoitettu osaksi taidetta.
Löydetyn merkitys uppoaa osaksi taidetta. Ei ole sääntöä. Ei ole yleensäkään olemassa sääntöjä. Jokainen työ on ensimmäinen. Kokonaisvaltaisesti ottaen tilan haltuunsa, julistaen kuin mainosbanderooleina.
Ei taidetta taiteen vuoksi, siis sellaisen taiteen vuoksi, jossa pidättäydytään vain taiteen "raameissa". Taiteen historia on vahvasti läsnä.
Lähtökohta on se, että sillä on itselle merkitys. Kun se asetataan tilaan, se kommunikoi. Katsojille teokset eivät manifestoi mitään, eikä ole oikeaa tapaa tulkita. Teokset muodostuvat ajatuksina, jotka jalostuvat prosessin aikana.
